Ruokablogilistan kärjessä

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Vaniljakakku kirsikkahillolla

Löysin kaupasta hapankirsikoita 700g purkki ja päätin koklata kirsikkahillon tekoa.
Sit mie aattelin, ko maailmassa on jokapäivä montasattaakymmentä vastavalamistunutta
ja synttärisankaria että päätin tehä kakun. 

Kirsikkahillo
Siivilän kautta kirsikat kattillaan
1 dl kirsikkaviiniä
sitruunan raastettu kuori
4 dl hillosokeria

Kaikki kattillaan paitsi sokeri. Kiehuta, möössää kirsikoita haarukalla jos halvat.
Lisää sokeri.
Sekota välillä mutta anna kiehua ainaki 15 minuuttia.
Pese kuumalla vedellä kirsikoiden oma purkki ja kaaja hillo sinne.
Vie kylmään.

Kakkupohoja
5 kananmunnaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

1dl pottujauhoja
1,5 dl vehenäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Voita ja korppujauhoja kakkuvuokaa varten.

Ensin tehe munasokerivaahto, sitten kippaile sekotetut kuiva-aineet seokseen. Hämmennä tasaseksi.
Voitele ja vuoraa vuoka, kaaja seos kyytiin.
Uuni 175´C 35-45 minuuttia.
Ko kämpäsä ruppee tuoksuun hyvältä, ja pinta on saanu väriä niin voit tuikata sitä jollain puutikulla.
Mikäli tikku jää kuivaksi on kakku valamis.

Kostute
Vaniljakastiketta
Maitoa

Täyte sekä kuorrute
2 ½ dl kuohukermaa
2 dl vaniljakastiketta
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl hienoa sokeria

Vaahota kerma, lisää vaniljakastike kokoajan sekoittaen, lisää juusto kokoajan sekoittaen, ja sekota vielä ko laitat sokerin sinne. Maista. Joson pahhaa nii lissää jotaki. Sokeria tai vaniljasokeria.
Vaahtomainen koostumus on ideana.

Leikkaa kakku kolomeen ossaan. Kostuta kakkusiivu kauttaaltaan lusikkaa apunakäyttäen - lusikan pohjalla on helppo hieroa litkua jokapaikkaan , lisää kirsikkahilloa 5 tl keskelle siivua ja ala sieltä siirtelemään reunoja päin, laita enemmän josei se riitä kaikkialle. Ei tarvi olla paksusti - on makosaa. Lätki vaahtoa keskelle siivua 5 ruokalusikkaa - siirtele voiveitseä apunakäyttäen reunoille asti. Toista kunnes olet hattua kostuttamassa.
Kostuta hattusiivu kahtapuolta. Kuoripuoli alaspäin.
Mälijää loput vaahot kuorruutteeksi lusikalla painellen ja siirrellen massaa. Saapi kuohkean näkösen.
Tai tee niin taiteellisesti ko halvat. Koristeena nonparelleja ja pehmeitä sokerihelmiä.
Vein yöksi kylymään. Eli lasitetulle parvekkeelle.
Sinne mie aina vien kaikki jos kelit on jääkaapin kans samaa astetta.

Syömä sitten ko siltä tuntuu !




Sunnuntaibrunssi Juhannussaaren tappaan

Ko niin vietävästi halutti kaikenlaista niin miehän tein !

On kinkkua
pekonia
omppusutnia
valakosipulilevitettä
patonkia
salaattia, kahenlaista
ryttypottuja
ulukona jähytettyä vettä

ja kakkua !

Eilen leivoin patonkeja ja paistoin piknikkikinkun. niin ja leivoin kakun, ko tein kirsikkahilloa kerta.
Ja valakosipulilevitteenki illalla että sain sen jääkaappiin pukata.

Ne meni näin :
Uuni 175 ´C kinkku sissään.
Paista kunnes kinkun lämpötila jotakuinki 40´C sitten löysää lämpöä 150´C ja paista kunnes kinkku on sisältä 55´C. Jähytä vähän.

Revi verkko veks ja kuorruta soosilla joson
1 dl normisinappia,
1 keltuainen,
lusikallinen sokeria,
ripaus suolaa ja mustapippuria.
Levittele kinkun joka puolelle paitti vattan alle.
Ripottele korppujauhot päälle. Uuni 225´C.

Tehe patonkitaikina jokseenkin näin:
3 dl vettä
7-8 dl vehenäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 rkl öljyä
suolaa
sokeria ihan niukasti
Sekottele taikinaksi ja laita huppu päähän.

Pukkaa kinkku uuniin 25 min.
Se palaneen haju mikä tullee,
niin johtuu irrallaan makkaavista korppujauhoista,sinapista ja nesteistä.

Ko otat kinkun uunista niin vaivaa taikinnaa ja hiero pöytää vasten kunnes on pitkä pitko edessä.
Nostele pellille. Non niinku patonkeja.
Sitten saksi niihin urat. On muka hienomman näkösiä.
Anna turvahtaa vielä hetki hupun alla kunnes pukkaat uuniin sen kinkun perästä.
Saapi paistaa siihen asti että pinta on saanu väriä ja näyttää rapsakalta.
Anna olla ainaki 15 min ja ala huolestummaan 25 minuutin paikkeila.

Valakosipulilevite
Kuuma lasipurkki, vetosuus n 4 dl
Laita voita 50 g purkkiin
Hyppysellinen merisuolaa (rakkeita)
Ruokalusikallinen yrttejä, meirami, persilja,kirveli,basilika,oregano, mitä ikinä
Rippaus yrttisuolaa
Ko rasva on pehemenny niin sotke sekkaan ½ dl ölijyä, ei mittään oliivi tai mauste semmosia sitten.
Sekottele,vatkaa,pyörittele haarukkaa apuna käyttäen.

Ko sotku on tasasta ja öljy on sekottunu rasvaan ,
niin kippaa sekkaan purkki maustamatonta rahkaa.
Itte suosin niitä pehmytrahkoja, pikkusen korkiampi purkki ko tavanomanen.
Eläkä sorru mihinkään vähärasvasseen, ei toimi se idea tässä ruuassa.
Sama ko ostais jättijuustobigmäkin,jumboranskikset ja dieettikolan.
Ei laihuta.

Pekoni
1 pkt pekonia , jaa keskeltä kahtia
Paista kunnes alkaa kipristyyn ja rasvaa irtoo.
Lisää grillimaustetta ja tervahunajaa, kumpaakin vähän.
Paista rapsakoiksi.

Munakas vähintään kahdelle
5 kananmunnaa
lusikallinen sweet chilisoosia
suolaa
mustapippuria
kirveliä
Sekota.
Paista samalla pannulla ko pekonit heti ko olet nostellu pekonit pois eestä.
Ko munakkaasta on tullu kiekko niin lisää 2 kpl chilimeetvursteja toiselle reunaa + 2-3 siivua paksua juustoa.
Käännä toinen puoli päälle. Son valamis ko se pyssyy kahtia jaattaessa kasassa.

Omenachutney eli omppusutni
4 kpl omppuja
½ punasta paprikaa
½ vaaliata sipulia
½ punasta sipulia
2 tolkun kokosta valakosipulin kynttä
lusikallinen valakoviinietikkaa
peukalonpään kokonen pala inkivääriä
4 dl hillosokeria
½ - 1 dl vettä
½ sitruunan mehu
2 kuivattua chiliä
lusikallinen currya
½ lusikallista kanelia
suolaa
7 valkopippuria

Morttelliin kaikki mausteet mikkä saa nuijalla sekasin paitsi sokeri.
Kaikki loput omavalintapalasina kattillaan kiehummaan paitsi sokeri.
Lissää kiehuvvaan seokseen mausteet. Anna hetki maustua - 10 minuuttia.
Lisää sokeri.
Kiehuta 15 minuuttia. Pukkaa kattila altaaseen ja survimella kaikki muussiksi.
Ei ole pakollinen toimenpide jos tykkää rustiikimmasta. Jähytä vähän.
Kaatele kuumaan lasipurkkiin. Vie kylmään.

Kuppisalaatit on toki omavalinta salaatteja, miellä niissä on sipulia, salaattimaustetta, omppua, tomaattia, kurkkua, mozzarellaa, tippa öljyä ja sitruunamehua ettei omppu tummu. Vähän viinietikkaa myös.

Ryttypotut
Pottuja kattillaan sen verran ko jaksettaan syyä tai vähän yli.
Pese mutta älä kuori.
Vettä niin että peittyy.
Levy päälle.
Merisuolaa häppeilemättä.
Suolaa saa olla niin palijon että pottu alkaa kellumaan.
Keitä tavanomaiseen tapaan kypsiksi.
Kaaja vesi veks.
Takasin levylle jälkilämmölle.
Kuivata niin että suola hunnuttaa potun kuoren.
Ravistele kattillaa että joka pottu kuivuu eikä ykskään pala.

Lavo ja leiko evväät lautasille. 
Kata mieleiselläsi tavalla.
Huua kaikki syömään 
ja
eiku naatiskelleen ! 









perjantai 11. lokakuuta 2013

Paistettu riisi Juhannussaaren tapaan



Paistettu riisi Juhannussaaren tappaan

2 dl riisiä
vettä
suolaa

1 pkt hornetteja/hot wingsejä/liekkisiipiä/tulista kanaa
öljyä
sweet chili soosia

1 pkt pekonia
1 sipuli
hunajaa

1 pss herne-maissi-paprikaa
vettä
suolaa

1 pss katkarapuja

2 kananmunaa

soijaa
voita

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele. Jäähytä lävikössä jotta kaikki vesi valuu pois.
Paista hornetit kypsiksi uunissa isossa vuoassa. Voipi paistella eellisyönäki ihan hyvin.
Lisää kypsien päälle loraus öljyä ja loraus chilisoosia, kiehauta vielä uunissa,
 uuni kiinni ja jätä jälkilämmölle jähtymmään.
Räävi kanat.
Poista kaikki syömäkelevottomat osat eli rustot ja luut,
ja jos joku ällö lerpale niin ota pois.
Laita hyvät palat takaisin vuokaan jossa on kaikki mausteet valmiina.
Riisin voit kipata kans valutuksen jälkeen vuokaan.
Keitä herne-maissi-paprika ohjeen mukaan. Valuta. Jähytä. Lissää vuokaan.
Sulata katkaravut kylmässä vedessä.
Pilko murusiksi asti pekoni. Paista kunnolla rapsakoiksi isossa kasarissa.
Kippaa syrijään toviksi ja paista sipuli voinokareessa kuultavaksi. Lissää tilikka hunajaa.
Sekota riisi-kanaseos pohjaa myöten ja lisää kasariin. Lissää myös rapia pekoni.
Hämmentele,sekottele ja paista kunnes riisi on kivan rapsakka.
Siirtele pöperö kasarin toiseen puoleen, toiseen puoleen laita pala voita ja kaksi kananmunnaa.
Paista kokkeliksi. Kun kokkeli on valamis niin isolla liikkeellä kaikki sekasin.
Myös katkaravut.

*Wink* Kuori ja lisää katkaravut vasta aivan lopussa kun muu ruoka on valamista.
Tullee muuten sitkiä ja kenkun makunen kumipallerosattuma.

Maista, lissää soijaa, lavo lautaselle ja eiku ääntä kohti !